perjantai 27. tammikuuta 2017

Ensimmäinen teksti

Blogi-innostus, niin se vain aina nostaa päätään. Nyt pääsimme jopa hyvin keskeneräisen ulkoasun kautta asiaan. Kyllä, historiassa on vuosi takana graafisen suunnittelun opiskelua ja kyllä, se vuosi meni hyvin vahvasti pelatessa Bejelewed Blitziä. Siispä ammattimaista ulkoasua tuskin meidän blogissa tullaan näkemään, mutta eikös se sisältö ole tärkein? Muutaman vuoden hiljaisuuden jälkeen siis takaisin linjoilla! :)



PISAMA

Muotoutuu koirien nimistä PInna SAne MAili. Kaikkea nokkelaa sitä yksin lenkkeillessä keksiikin. ;) Taisin joskus mainita Mailin kasvattajalle blogista, jotta meidän kuulumisia voi lukea täältä 400 kilomerin päästä. Meidän blogilla olisi siis ainakin yksi lukija - jee! :)

Paljon on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Ehkä tavallista enemmän, vuosi on ollut raskas ja hyvin opettavainen. Miten erilailla sitä osaakaan nauttia helposta arjesta koirien kanssa, kun se ei ole ollut itsestäänselvyys.
Pinnan vuotta on siivittänyt loukkaantumiset. Viime vuodenvaihteessa (15-16) lenkillä Pinna satutti varpaansa. Lääkäri totesi nivelen kollateraalirepeämän vasemmassa takajalassa. Pitkä lepojakso, kuntoutus. Varpaaseen ei voimaa saada takaisin,
mutta onneksi nivel saatiin tukisiteen avulla takaisin suoraksi.
Kuntoutumisen jälkeen viime kevät oli agilityn osalta lähestulkoon tulosjuhlaa. Tuplanollavoitto, seuraavissa kilpailuissa quatronolla jäi kiinni yhdestä rimasta. Samoissa kilpailuissa Pinnasta tuli Suomen Hyppyvalio.
Kesäkuussa taas rytisi. Muistaakseni reilu viikkoa ennen agilityn SM-kilpailuita aamulla oli vastassa kolmijalkainen koira. RTG kuvissa ei onneksi löytynyt mitään, lihas krepitaatiota ja diagnoosina lihasperäinen pehmytkudosvamma. Tullut edellisenä päivänä lenkillä? Jälleen olimme täyslevossa, jumppaa ja liikunnan asteettainen nosto.
Lokakuussa osallistuimme Tuulia Liuhdon koulutukseen. Todella hyvä ja antoisa koulutus, ei ole aiemmin jännittänyt kouluttautuessa noin paljon. Agility alkoi tuntua helpolta, koira tekee kuin ajatus. Samalle kuulle olimme varanneet valmennusleirin Turkuun.
Lokakuun lopulla valitettavasti vanha etujalan varvasvamma kipeytyi lenkillä ja taas minulla oli kipeä koira. Alkoi loppua usko omiin koiranomistaitoihin, miten tuota eläintä ei saa pidettyä ehjänä? Täytyy Pinnaa tuntemattomille mainita, että kyseessä on kiihkeä, vähemmän elastinen koira, joka vetää mutkat suoriksi metsässä ja agilitykentällä. Pinna on viime vuoden aikana käynyt kahdella eri eläinlääkärillä, kahdella osteopaatilla sekä lukuisia kertoja meidän luottofyssarilla. Onneksi jokainen kuntoutuminen on sujunut hyvin. Hitaasti mutta varmasti.
Nyt vuodenvaihteessa me ollaan taas aloitettu agilityn treenaaminen. Hyppytekniikkaa, yksittäisiä esteitä, pieniä ratapätkiä. Unohtamatta lenkkejä ja jumppaamista. Vielä on paljon tehtävää, mutta alku vaikuttaisi lupaavalta.







Sane-Sakari kävi viime maaliskuussa eläkeläisten tarkastuksessa. Pientä oireilua oli pappakoirasta havaittavissa pitkien lenkkien jälkeen. Verikokeet näyttivät oikein hyvältä, RTG kuvat ei niinkään. Itkuhan siinä tuli. Minun pieni ja iloinen pikkukoira ei olekaan täydellinen.
Kuvista löytyi vaikea spondyloosi, epämuodostuneita nikamia, (LTV2?) ja nivelrikkoa.
Onhan se totta, että 10-vuotiaan koiran luusto näyttää erilaiselta kuin vuosikkaan. Nyt teemme kaikkemme, että Sanella olisi edessä vielä kivuttomia päiviä. Aloitimme hermokipulääke Gabapentiinin ja Norocarp tulehduskipulääkkeen päivittäisen käytön. Erehdyin luulemaan kipeää koiraa vanhaksi koiraksi, sillä jäykkyys oli tullut hiljalleen. Ravintolisänä Sakke saa päivittäin Nutrolin Nivel -öljyä ja tabletin, käytämme säännöllisesti verkkobotia ja kylmälle säälle pukeudutaan hyvin. Unohtamatta hierontaa ja laserhoitoa. Toistaiseksi nämä näyttäisivät toimivan ja ilonen pikkukoira on palannut! Enpä voisi olla iloisempi ja kiitollinen hetkistä ensimmäisen oman koirani kanssa. <3





Sitten on tapaus Maili. Pentu, jota puoli vuotta odotin kuin kuuta nousevaa. Olin muutaman vuoden seuraillut suunniteltuja pentueita. Erään tammikuisen Top Team-leirin kotimatkalla jo tuomassa pentua kotiin hetken mielijohteesta. Lupaa ei puolisolta tuolloin herunut. Vähemmän vakavissaan pentueiden vilkuilu jatkui, kunnes se sattui kohdalle.
Vaaleanpunasivuiseen blogiin törmätessäni saatoin sanoa ääneen "oho!" tarkoittaen yhdistelmän kolahtavuutta. Helmikuussa kävin tapaamassa emää ja kesäkuussa isää. Ja enpä olisi voinut vakuuttua enää yhtään enempää.
Olin (ja olen edelleen) niin onnellinen kun sain kuulla yhden pennun muuttavan meille. Pentutestin jälkeen vahvistettiin kodit ja elokuun puolivälissä matkattiin kotiin ruskeavalkoisen valloittajan kanssa.
Maili on koira, jolla ei vain ole huonoa päivää! Se on iloinen, vilkas, äänekäs, ..ihana! :) Toisaalta sen luonteessa on hyvin samaa, kuin Pinnalla mutta toisaalta se on aivan erilainen koira. Haastava, mutta niin miun oloinen.
Maimain kanssa on tarkoitus edetä hieman erilailla. Rauhassa, toisiimme tutustuen. Ja minä yritän opetella opettamaan pentuani. Pikkujuttuja ollaan puuhasteltu, leikitty, opeteltu arkea.
Pikkupentuarki on vaihtunut jo teinikoiravaihetta vilauttelevaan junioriin tempauksineen.

Katsotaan mitä meidän iki-ihasta Sukkelasta Silakasta kasvaakaan!
















7kk copy Anniina K.